Kun kerroin viikon mässäilyistä valmentajalleni, sain ansaitsemani saarnan. Valmentajani ei huuda eikä räyhää vaan perustelee hyvin. Jopa niin hyvin, että sain kun sainkin uutta potkua. Treenissä liikuteltiin selkärankaa ja ja jäykkähän tuo vieläkin on. Toiveissa on, että joskus vielä pystyn tekemään yläkropan liikkeitä ihan oikein eikä lantio liiku liikkeen mukana.
Ruokakaupasta ei tarttunut mukaan mitään kiellettyä, sillä eihän sokeriaddiktilla pysty olemaan mitään sokeripitoisia herkkuja kotona. No on mulla vähän sokeria, mutta sekin pitäisi saada niin minimiin, että vain vieraiden kahviin olisi varalla. Pitäisi siis olla palasokeria, sillä ihan niin kova himo ei ole koskaan tullut, että olisin sokeria ihan sokerina syönyt. Lisäksi multa löytyy jotain hilloa ja makeita kastikkeita kaapista. En ainakaan vielä ole niihin kajonnut paitsi silloin kun söin viime viikolla pannaria.
Aika jännä, että vatsakin näyttää heti pienemmältä, kun mieli on paremmalla fiiliksellä.
Perjantain hautajaisissa saan luvalla syödä vähän voileipäkakkua ja jopa täytekakkuakin. Hautajaisten jälkeen onkin taas asuntoautoilua koko viikonloppu, mutta onneksi yksin. Saan siis tehdä ja syödä niin kuin kuuluukin. Valmennusta on vielä ensi viikolla, mutta sitten tulee kuukauden omatoiminen aika. Siinä otetaan naisesta mitta eli luvassa on varmaan taas vuoristorataa. No tylsäähän tää olisi, jos koko ajan vaan saisi hehkuttaa kuinka helppoa ja hienoa tää on. Huomenna on tapaaminen lääkärin kanssa ja katsotaan saanko kilpirauhaslääkitystä nostettua.
Alli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti